Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » Binance

Binance

Binance on yksi suosituimmista kryptovaluuttapörsseistä. Se tarjoaa edullista, turvallista ja luotettavaa kryptovaluuttapörssin kaupankäyntiä. Tarjolla on jopa yli 10 000 erilaista kryptovaluuttaa, joten kaupankäyntikohteita on todella runsaasti. Moneen muuhun pörssiin verrattuna kaupankäyntikulut ovat todella edulliset, sillä parhaimmillaan ne ovat vain 0,075 %.

Binance Logo oranssi

Binance on monelle se tunnetuin ja käytetyin kryptovaluuttoihin erikoistunut alusta. Täällä käyttäjä voi siis ostaa ja myydä erilaisia kryptovaluuttoja. Kaupankäynnin kohteeksi pääsevät myös tuoreet ICO-listaukset.

Yhtiö on suhteellisen nuori, sillä Binance on perustettu vasta 2017. Tämän jälkeen se on noussut raketin lailla suurenkin yleisön suosioon ja ihan syystä. Täällä kaikki toimii ja asiakkaita on kymmeniä miljoonia ympäri maailmaa. Ja tuo asiakkainen määrä vain jatkaa koko ajan kasvuaan.

Binance on samalla laajentanut osaamistaan ja tarjontaansa. Se tarjoaa käyttäjilleen omaa debit-korttia ja useampia muita ominaisuuksia, joita monella muulla ei ainakaan ihan tässä mallissa ole. Monella meistä onkin vain hyviä Binance kokemuksia.

Meidän mielestämme tässä on yksi helppokäyttöisimmistä palveluista, mutta tähän toki nämä palvelut tähtäävätkin. Oma applikaatio ja turvalliset toiminnat ovat näidenkin palveluiden palveluhierarkiassa todella korkealla.

Luonnollisesti täältä löydät myös kurssit Bitcoiniin, mutta toki voit tehdä kauppaa myös Ethereumilla ja Litecoinilla. Ja näiden lisäksi peräti tuhansilla eri virtuaalivaluutoilla. Jo kryptovaluuttojen listaus on suorastaan henkeä salpaava!

Tilin avaaminen

Binance tilin avaaminen on todella nopeaa ja vaivatonta. Alkuun pääsee sähköpostiosoitteella, mutta toki sen jälkeen naputellaan tärkeimmät tiedot rekisteröintisivustolle. Pääset asettamaan oman käyttäjätunnuksen, salasanan ja muut tärkeät tiedot, sitten onkin tilin vahvistamisen aika. Tämä tapahtuu sähköpostiin tulleen viestin avulla, yhdellä klikkauksella.

Rekisteröinnin jälkeen tehdään turvallisuuden kannalta tärkeä henkilöllisyyden todentaminen. Palvelun tulee tuntea oma asiakas jo ihan rahanpesulakien takia ja käyttäjänä haluat varmasti olla varma siitä, että palvelu on kaikin puolin turvallinen ja luotettava.

Mistään erikoisesta tapahtumasta ei ole kyse, sillä tämä vaaditaan kaikilla näillä kryptovaluutan kaupankäyntialustoilla. Todennäköisesti tämä on jo entuudestaan tuttuja. Vahvistusta ei tarvitse tehdä välittömästi, mutta kaupankäynti onnistuu vasta kun tämä vaihe on suoritettu.

Tunnistautuminen sujuu skannaamalla tai lähettämällä palveluun kuva omasta henkilöllisyystodistuksesta. Lisäksi saat räpsäistä kännykällä tai tietokoneen webbikameralla virallisen selfien. Toivottavasti tuo muistuttaa ainakin etäisesti sitä passin tai muun henkilökortin kuvaa, itsellä ainakin meni ns. ”läpi”. Viimeisessä vaiheessa piti vielä liikutella omaa päätä niin että kasvot tulivat kuvatuksi usealta kantilta. Hieman nyt epäilytti tämä toiminto, mutta aika kivuton tapahtuma loppujen lopuksi.

Tilin avaaminen Binance – palvelussa on siis todella nopea tapahtuma ja jos oikein homma menee tunnistautumisen ja vahvistuksien kanssa putkeen, olet oikeutettu tekemään kauppaa muutamien minuuttien päästä siitä, kun olet sivuille siirtynyt.

Binance palvelut
Binancen valikot tarjoavat paljon hyödyllistä tietoa ja erilaisia palveluita.

Binance-tilin käyttäminen

Binance-tilin käyttäminen ei poikkea juurikaan muiden kaupankäyntialustojen toiminnasta. Suhteellisen helppokäyttöihin palvelu on kyseessä ja pienen totuttelun jälkeen tunnet että olisit ollut sivuilla jo pidempäänkin asiakkaana.

Voit hakea eri kryptovaluuttoja ja tehdä niillä kauppaa. Oman portfolion näet kätevästi vaikkapa oman mobiilisovelluksen kautta ja ensimmäisellä kerralla kunnolla tehdyt tunnistautumiset ovat pelkkä muisto, nyt kirjautuminen on nopeaa ja vaivatonta. Tosin kaksivaiheinen kirjautuminen täälläkin on käytössä, mutta se on vain omaksi parhaaksesi sekin.

Binance antaa mahdollisuuden myös säilyttää omia kryptovaluuttoja palvelussa, mutta ainakin isompien pääomien siirtelijät haluavat siirtää omistukset erilliseen lompakkoon. Tässä olisikin ehkä Binancen iso kehityskohde, maailman parhaan kryptovaluutta-alustan oma ja paras mahdollinen lompakko?

Binancen rahansiirrot hoituvat Binancelle päin helposti euroilla, pankkisiirtona tai luottokortin avulla.

Binance kryptovaluutat
Mittava määrä erilaisia kryptovaluuttoja. Mikä on sinun suosikkisi?

Mitä Binancen käyttäminen maksaa?

Yksi Binancen suosion syy on sen edullisuus. Tämä onkin yksi niistä edullisimmista paikoista vaihdella kryptovaluuttoja. Samoissa kustannusluokissa liikkuu monelle tuttu eToro. Aloitteleville sijoittajille molemmat ovat ihan suositeltavia.

Aloitteleville sijoittajille Binancen käyttö sen omalla Binance Coinilla (BNB) tietää säästöjä siirtohintoihin, Jos maksat siirtohintoja tuolla valuutalla, säästät selvää rahaa. Pro-vinkki onkin se, että kannattaa säilytellä pientä varastoa tätä valuuttaa palvelussa ja käyttää sitä kaupankäyntikulujen korvaamiseen.

Aloitteleville sijoittajille osto- ja myyntitoimeksiannoista kustannus on n. 1-2 prosenttia.

Kryptovaluuttojen lähettäminen ja vastaanottaminen Binancessa

Voit siirtää palveluun minkä tahansa palvelun tarjoamaa kryptovaluuttaa. On myös mahdollista kotiuttaa tekemäsi valuuttaostokset omaan, ulkopuoliseen lompakkoon. Omat valuuttasi löydät Wallet – > Fiat and Spot tekstin kohdalta. Koska sivustolla on niin paljon eri kryptovaluuttaa tarjolla, voi toki hakea haluamaasi valuttaa vaikkapa hakupalkin avulla.

Jokaisen valuutan kohdalla näet erikseen Buy – Deposit – Withdraw eli Osta – Talleta ja Nostta vaihtoehdot. Binance on varsin turvallinen valuuttojen säilytyspaikka, mutta koska se on luonteeltaan enemmänkin pörssi, moni sijoittaja pitää omia kryptovaluuttoja omassa kryptorahalompakossa. Valuuttojen kotiuttaminen omiin lompakoihin on varsin vaivaton tapahtuma sekin.

Tutustu huolella ohjeisiin ja siihen miten esimerkiksi valitaan oikea verkko siirtoon. Pahimmassa tapauksessa voit menettää siirtämäsi rahat jos olet tehnyt lähetysvaiheessa vääriä valintoja.

Binance Debit kortti
Binance Visa Debit-kortti on suosittu maksuväline.

Muut Binance palvelut

Kryprovaluuttojen ostamisen, myymisen ja säilyttämisen lisäksi Binance tarjoaa useista muita palveluita. Se on laajentanut palveluitaan mm. Futuureihin ja säästämiseen liittyviin palveluihin. Ja koko ajan kehitteillä on sijoittajille yhä monipuolisempia palveluita.

Binance Earn on säästämiseen liittyvä palvelu, jossa käyttäjänä siirrät pääomaasi Binancelle tietyn ajan ajaksi. Mahdollisia aikamääreitä ovat 7, 14 ja 30 vuorokautta. Tuona aikana Binance lainaa rahaa eteenpäin tehden voittoa ja tästä sinä saat tallettajana oman tuotosta. Eli käytännössä olet lainanantaja, mutta välittäjänä toimii Binance.

Tämän lisäsi tarjolla on siis mm. Futuurit, Staking, Launchpad ja erilaiset säästöpalvelut. TrustWallet on Binancen omistama kryptovaluuttalompakko eri mobiililaitteille.

Usein kysytyt kysymykset Binancessa

Paljonko Binancen käyttäminen maksaa?

Binance tilin avaaminen ja ylläpito on ilmaista. Vain osto- ja myyntitapahtumat ovat maksullisia, mutta muuhun markkinaan verrattuna Binance on varsin edullinen. Matalimmalla tasolla treidipalkkio voi olla vain 0.1% ja sen lisäksi käyttämällä Binance Coinia saat alennuksia maksuista.

Mitä kryptovaluuttoja Binancelta löytyy?

Binance ilmoittaa sivuillaan välittävänsä jopa yli 10 000 eri kryptovaluutan ostoja ja myyntejä. Suosituimpana tietenkin Bitcoin ja muut isot valuutat, toki sivuilla on myös koko ajan päivittyviä TOP-listoja.

Voinko ostaa Binancesta osakkeita tai muita vastaavia sijoitustuotteita?

Binance tarjoaa kryptovaluuttojen lisäksi myös futuureja. Näihin palveluihin pääset tutustumaan vierailemalla Binancen sivuilla.

Voiko Binancea käyttää kännykällä?

Binance kokemuksia pääset tietenkin hankkimaan myös omalla mobiililaitteellasi. Oman sovelluksen kautta sinulla on käytössäsi kaikki samat toiminnot kuin tietokoneen selaimessakin. Turvallisesti ja luotettavasti.

Yhteenveto

Binance on erittäin laaja ja laadukas kryptovaluuttapörssi. Toimintoja on paljon ja niihin tutustuminen vie luonnollisesti jonkin verran aikaa. Suosittelemme siis tutustumaan näihin kaikessa rauhassa.

Aloita tutustuminen luomalla oma tili Binancelle ja tutustu sivuston eri valikoihin ja toimintoihin. Useamman vuoden tällä alustalla toimineena voimme suositella palvelua etenkin sen edullisuuden takia. Olemme kuulleet pelkkää hyvää myös Binancen omasta debit-kortista. Sen lisäksi kun voit täällä harrastaa futuureja, korkotuottoja ja muita sijoittamiseen liittyviä asioita, niin eipä tältä sivustolta pahemmin pahaa sanottavaa löydy.

Kannattaa kahlata Binance Academyn Youtube-videot läpi.


Kokemuksia ja arvosteluja yrityksestä Binance

5,0
Rated 5,0 out of 5
Keskiarvo 5,0 tähteä
Erinomainen100%
Hyvä0%
Kohtalainen0%
Heikko0%
Huono0%

Paras omaan käyttöön

Rated 5,0 out of 5
23/03/22

Binancen kautta tullut hoideltua nämä kryptovaluuttojen vaihdokset. Ehdottomasti laajin kattaus ja eipä tuo englanninkielisyys haittaa ollenkaan. Onhan noihin muihin tullut kanssa tutustua, mutta tässä ainakin omaan makuun se passelein! Binancen Visakin vinkuu ihan kivassa nuotissa. 🙂

Niclas Samuelsson

Arvostele palvelu Binance